Huhtikuussa koronan vuonna 2020
Monilla etätyöhon siirtyneillä on uusia arjen kokemuksia: työmatkoista säästyy aikaa, aamupalaa voi viimeistellä etäkokoontumisen jo alkaessa tai päivärytmi joustaa eri tavalla. Toisaalta kotien härdellistä tai eristäytymisen yksinäisyydestä voisi ihan varmasti tehdä omat listat niistäkin.
Mitä olen oppinut tai mitä uusia kokemuksia saanut etäopettajana? Aika ennen koulujen sulkemista eteni epävarmuudella ja ihmettelyllä. Sitten mattoa vedettiin elämänsä kevättä elävien nuorten jalkojen alta nopealla tahdilla, yksi asia kerrallaan. Pitkään odotettuja reissuja peruttiin jopa päivän varoitusajalla, keväälle suunnitellut isot tapahtumat kiellettiin eikä vähimpänä opintomatkan peruminen, johon oli kerätty varoja jo pitkään. Etäopetukseen siirtymisen myötä alkoi nousta kysymyksiä: “eikö me saada enää nähdä, oliko tämä tässä?” Uutta työskentelytapaa on paljon auttanut se, että sekä henkilökunta että opiskelijat ovat jo tuttuja. Keskustelua, ideointia ja kokemusten jakamista on ollut helppo käydä välimatkasta huolimatta. Kyllä sosiaalisuutta tarvitaan ajasta ja toimintatavasta riippumatta.
Työpäivässä sisällöt ovat pysyneet melko samana, mutta ympäristö on tietenkin eri. Etätyössä on nyt paljon lähietuja. Keittiöstä on tullut työhuone, osa luokkatilaa ja lounaspaikka. Tässä monitoimityötilassa on maisemaikkuna. Etäyhteyksiä availlessa voi miettiä vaikka että: joutsenet ovat saapuneet ja vielä ne jotkut uskaltavat pilkille mennä. Kun tunti alkaa, maalin tahrimat housut pysyvät piilossa pöydän alla. Elämän keskittyessä enemmän kotiin, monet ovat aloittaneet erilaisia projekteja. Näin täälläkin. “Kasvata raeruohuoksi kuusentaimimatto” -kokeilu on siinä vaiheessa, että pihakuusten alta löydetyt kävyt on tuotu sisälle kuivumaan. Nouseekohan niistä myöhemmin tontin reunalle korona-ajan kuusi? Myös yläkerran kesähuoneen pintaremontti etenee vähitellen. Pihallakin puuhaa riittää. Nyt mennään kevättä kohti.
Tämän pandemian aikana on pitänyt nostaa esille “Suuri lääkärikirja”. Viimeksi sen apua tarvittiin syksyllä mehumaijan kanssa touhutessa. Silloin kirjan paikka oli kuuman mehuastian alla ja nyt se nostaa läppärin näppäintasoa ylemmäksi kotitekoisessa seisomatyöpisteessä. Teos on talon paksuin kirja ja se on julkaistu vuonna 1964. “Kyllä aika tavaran kaupittee”. Näin tapahtuu vielä modernissakin yhteiskunnassa.
Elämme siis poikkeuksellista aikaa. Tästä samasta ajasta löytyy hyvin erilaisia kokemuksia. Vaikka tilanteiden vertailu saattaa aiheuttaa helposti kateutta, asioiden suhteuttaminen tai kauempaa katseleminen voi silti joskus olla paikallaan. Kuvittele itsesi tilanteeseen, jossa pensselöit kesähuoneen ajanpatinoimaan lautaseinään värisävyä seljankukka ja samalla kuuntelet äänikirjaa elinkautisvankien tai Auschwitzin leiriltä selviytyneiden elämästä. Tuleeko sen jälkeen jotain valituksen aiheita mieleen? No mitäs tässä olikaan… eipä oikeastaan, mitään.
Ilonaihetta tuo asua paikassa, jossa katuvalojen kirkkaus ei estä tähtien näkymistä. Arki on eri, mutta ne samat tähdet näkyvät edelleen.
Ps. Ohjeet kuusentaimien kasvattamiseen löydät Iltasanomien nettisivuilta https://www.is.fi/asuminen/art-2000006459038.html